Näkymä Pietarin suuntaan tasan 75 vuotta myöhemmin. Kuva: Matti Hyvärinen
”Suomen hallitus ja puolustusvoimain ylipäällystö tunnustavat Suomen asevoimien täydellisen häviön sodassa SNTL:ää vastaan ja ilmoittavat Suomen ehdottomasta antautumisesta pyytäen lopettamaan sotatoimet”. Näin alkaa Neuvostoliiton etukäteen Suomea varten laatima antautumisasiakirja. Ja näin se jatkaa saneluaan: ”Antautumisehtojen täyttämiseksi ja SNTL:n etujen turvaamiseksi Neuvostoliiton sotavoimien ylipäällystö – omin asevoimin ja oman harkintansa mukaan – miehittää osittain tai kokonaan Suomen alueen, sen satamat, Ahvenanmaan saariston ja Suomenlahden saaret.” Edelleen asiakirja sanelee, että ”Kaikki suojeluskunnan jäsenet on internoitava ja … matkustaminen Suomen rajojen ulkopuolelle ja saapuminen maahan kielletään kaikilta ilman Neuvostoliiton sotavoiminen ylipäällystön lupaa.” Kaikkiaan 56 pykälää toinen toistaan ankarampia vaatimuksia.
Sotiemme veteraanien – miesten ja naisten – ansiosta tätä asiakirjaa ei koskaan allekirjoitettu. Kesällä 1944 Suomen kohtalo oli veitsen terällä, mutta murskaavan ylivoimainen vihollinen onnistuttiin ylipäällikkö Mannerheimin johdolla pysäyttämään ja turvaamaan Suomen itsenäisyys.
Neuvostoliiton suurhyökkäys käynnistyi Karjalan kannaksella 10.6.1944 edellisenä päivänä alkaneen massiivisen tulivalmistelun jälkeen. Painopistesuunnassa Pääasema eli etuasema murtui Valkeasaaressa heti samana päivänä ja suomalaiset joutuivat vetäytymään taaempaan VT-asemaan (Vammelsuu–Taipale-linja). Valtavalla ylivoimalla puna-armeija vyöryi eteenpäin ja VT-asema murtui Kuuterselässä 14. kesäkuuta.
VT-asema kuitenkin piti Siiranmäessä, missä everstiluutnantti Adolf Ehrnroothin johdolla saavutettiin ensimmäinen ja ehkä ratkaisevin torjuntavoitto kesäkuun puolivälissä. Siiranmäki osoitti, että vihollinen on pysäytettävissä. Tällä oli myös suuri psykologinen merkitys. Jos Siiranmäki olisi murtunut, niin puna-armeija olisi päässyt suomalaisten selustaan ja edellytykset Neuvostoliiton hyökkäyksen pysäyttämiselle olisivat huvenneet olemattomiin. Siiranmäen torjuntavoitto antoi aikaa omien joukkojen ryhmittämiseen kolmannelle puolustuslinjalle eli VKT-asemaan (Viipuri–Kuparsaari–Taipale-linja).
Siiranmäestä jouduttiin luopumaan, koska VT-asema oli murtunut ja Mannerheim oli antanut käskyn vetäytyä viivyttäen VKT-asemaan. Joukot irtautuivat Siiranmäestä 17.6. yöllä ja ryhmittyivät puolustukseen Vuosalmelle. Mutta kuten everstiluutnantti Ehrnrooth totesi, niin Siiranmäestä lähdettiin esimiehen käskystä eikä ryssän painostuksesta.
Kuva: Juha Hyvärinen
Viipurin menetys 20. kesäkuuta lähes taisteluitta oli traumaattinen kokemus koko Suomelle. ”Viipuri on mänt, kaik on mänt”. Mutta ei sittenkään. Vihollisen hyökkäykset torjuttiin heti Viipurin laidalla Tienhaarassa, missä suomalaiset tykistötulellaan pysäyttivät vihollisen jo ryhmitysalueilla. Viipurin koillispuolella vihollinen sai murtuman VKT-asemaan ja pääsi etenemään ensin Taliin ja sitten Ihantalaan. Alueella käytiin kesä-heinäkuun vaihteessa Pohjoismaiden kaikkien aikojen suurin ja yksi koko toisen maailmansodan suurimmista taisteluista. Vihollinen pysäytettiin ja Suomen ovi lyötiin säppiin.
Äyräpään–Vuosalmen alueella käytiin Karjalankannaksen viimeinen suurtaistelu. Vihollisen hyökkäykset alkoivat 4.7. ja taukosivat vasta kuun puolivälissä. Suomalaiset eivät pystyneet pitämään asemiaan Äyräpäässä, vaan joutuivat vetäytymään Vuoksen yli Vuosalmelle, missä Ehrnrooth pani kaikki peliin. Vastaiskuosastoja koottiin jopa huoltojoukoista. Ehrnroothin kerrotaan kysyneen esikunnassaan olevalta rintamalotalta, että osaako lotta ampua. Saatuaan myönteisen vastauksen Ehrnrooth oli antanut lotalle pistoolin ja käskenyt linjaan. Puna-armeija hyökkäsi Vuoksen yli ja sai sillanpääaseman Vuosalmen puolelta, mutta siihen hyökkäys pysäytettiin. Suomen toinen ovi oli lyöty säppiin.
Kannaksella taistelivat myös keskisuomalaiset joukko-osastot. Jalkaväkirykmentit JR 48 ja JR 50 olivat mukana Talin–Ihantalan suurtaistelussa. Siiranmäessä ja Vuosalmella puolestaan taisteli Jyväskylässä perustettu hevosvetoinen Raskas Patteristo 27 eli Sillan Psto.
Viimeinen ovi suljettiin Ilomantsissa elokuun puolivälissä 1944. Suomi ei joutunut allekirjoittamaan antautumisasiakirjaa. Suomi oli Iso-Britannian ohella ainoa sotaa käyvä Euroopan valtio, jonka kamaralle eivät miehityssotilaat marssineet.
Suomen itsenäisyys oli sotien sukupolvelle kallis ja arvokas. Veteraanien perintö Suomelle on vapaus. Sankarihautausmailla olevat hautakivet muistuttavat meitä sotilaidemme uhrivalmiudesta. He antoivat oman henkensä, jotta jälkipolvilla olisi tulevaisuus vapaassa maassa. Heidän muistonsa on ikuinen. Ragnar Nyholmin sanoin ”Vain kukkivat kummut nuo kalmistoiden, lie kaikki mi’ jäljellä on.”
Nyt on hyvä tilaisuus lähteä Karjalaan, sillä syyskuussa 6. – 8.9. Keski-Suomen reservipiirien veteraani- ja perinnetoimikunta järjestää matkan kannaksen taistelumaastoihin. Ilmoittaudu Pertti Rahikaiselle 15.7. mennessä. Katso lisää kesäkuun piirilehdestä tai tästä.
Teksti: Matti Hyvärinen
Lähteet:
Ari Raunio – Juri Kilin: Jatkosodan torjuntataisteluja 1942 – 44 (Karttakeskus 2008)
Martti Turtola – Paavo Friman: Mannerheim-kirja (Gummerus/Ajatus-kirjat 2001)
Kimmo Sorko: Ohdanvahti – Raskas Patteristo 27 1941 – 1944 (Kauko Sorjosen säätiö 2017)