Kuorevesiseuran perinteisessä tammikuun tapaamisessa oli tänä vuonna aiheena talvisota. Aiheesta kertomassa oli historioitsija Teemu Keskisarja, joka oli vetänyt Kuorevesisalin äärimmilleen. Vastaavaa yleisöryntäystä ei liene ole aiemmin nähty kuin susi-illassa.
Tapahtuman alku- ja lopputahdit löi reserviläiskuoro Vinosyötön jäsenistä koottu lauluyhtye Vinos. Järjestävän Kuorevesiseuran puheenjohtaja Veijo Pietiläinen loi tervetuliaissanoissaan sillan tulevaisuuteen ja HX-hankkeeseen, jonka mahdollista työllistävää vaikutusta Kuorevedellä ja koko Jämsän seudulla toivotaan.
Kuka halusi talvisotaa?
Keskisarja aloitti esityksensä pohtimalla talvisodan syitä ja taustoja, joista hänen omakin käsityksensä on muuttunut useita kertoja. Leningradin turvallisuuden kanssa sillä ei hänen mukaansa ollut mitään tekemistä. – Lähes kaikki hyökkäyssodat on perusteltu puolustuksellisilla tarpeilla, mutta lopulta kyse on yleensä vain siitä, että vahvempi hyökkää heikomman kimppuun.
Keskisarja kertoo itsekin sodan syitä pohtiessaan yliarvioineensa aineellisia tekijöitä sekä suurvallan haluja laajentaa itseään. Hänen mukaansa Neuvostoliiton työkansa, likvidoidut ukrainalaiset tai Neuvostoliitto kokonaisuutena ei halunnut Suomelta mitään. Sen sijaan muutamat Neuvostoliiton johtajat, Stalin, Vorosilov, Molotov ja Zdanov etunenässä, näkivät otollisen mahdollisuuden vallata kohtalaisen helposti maan, josta saattaa olla hyötyä tai sitten ei. Hetki siihen oli hyvä eurooppalaisten länsimaiden ollessa toistensa kimpussa.
Neuvostoliitto otti Keskisarjan mukaan riskin ja sillä oli kohtalaiset syyt uskoa onnistumiseensa. Oli syyt uskoa, että puna-armeija otettaisiin ilolla vastaan. Maan johtajat vain eivät tajunneet suomalaisen yhteiskunnan, oikeusvaltion ja talouden kehitystä 1920- ja 30-luvuilla. Suomesta oli tullut maa, jota myös torpparin pojan tai punaorvon kannatti puolustaa. Lisäksi suomalasilla oli vain vähän illuusioita Neuvostoliitosta.
Neuvostoliiton vaatimukset ennen sotaa olivat mahdottomia demokraattisen maan hyväksyä. Alueluovutukset olisivat olleet vain askel tulevaan miehitykseen. Keskisarja pitääkin Suomen myöntymättömyyttä oikeana linjana ja kysyy, minkälainen arvo oli Stalinin ja Molotovin lupauksilla?
Tolvajärvi ja Raate
Talvisodan piti kaikkien ennustusten mukaan ratketa Karjalan kannaksella. Keskisarja sanoikin olleen yllätys, että Puna-armeija hyökkäsi koko rajan mitalla. Sodan alku oli Suomen kannalta hankala ja jopa ylipäällikkö Mannerheim ajatteli, ettei armeija taistele. Tarvittiin voitto jossakin. Paikaksi sattui Tolvajärvi.
Paikka oli hyökkäykselle sikäli otollinen, että siellä edennyt puna-armeijan divisioona oli lähes eristyksissä. Suomen puolella taas käytettävissä olleilla joukoilla sattui olemaan Paavo Talvelassa ja Aaro Pajarissa hyökkäyshenkiset komentajat. Pajarin pitkälti pohjois-hämäläisistä koostunut rykmentti sattui olemaan sillä hetkellä käytettävissä. Keskisarjan mukaan itse taistelussa asiat menivät kuitenkin pieleen heti alusta, eikä suunniteltu saarrostus onnistunut. Talvela ja Pajari päätyivät rintamahyökkäykseen, joka kahdeksassa tapauksessa kymmenestä olisi epäonnistunut. Nyt se onneksi onnistui.
Tolvajärven voitto oli Keskisarjan mukaan ennen kaikkea psykologinen. Sillä oli suuri vaikutus Suomen päämajalle, upseeristolle ja koko kansalle. Sillä oli myös suuri merkitys ulkomaille ja muutti suhtautumisen Suomen tukemiseen myönteisemmäksi.
Pikkukengissä Raatteeseen
Raatteentien taistelu oli sissitaktiikoineen täysin erilainen kuin Tolvajärven taistelu. Mutta miksi puna-armeija päätyi keskelle talvista korpea niin huonoin varustein, välikausitakein ja jopa pikkukengin? Tähän Keskisarja löytää useita vastauksia. Ennen talvisotaa juuri venäläisiä pidettiin talvisen sodankäynnin taitajina kuten lukuisat historian esimerkit osoittavat. Mitään talvisodan kaltaista ei kuitenkaan oltu kokeiltu ennen. Ei oltu kokeiltu mekanisoidun armeijan toimintaa kapeilla teillä ja lumisissa metsissä. Ei Muurmannin radan kykyä huoltaa armeijaa. Keskisarja kertookin todenneensa joskus kärjistetysti, että puna-armeijan liike olisi hyytynyt ilman suomalaisiakin. Hänen mukaansa voitot Tolvajärvelä ja Raatten tiellä olivat kuitenkin enemmän suomalaisten hyvyyttä kuin vastapuolen huonoutta.
Rauha tai kansanmurha
Summan murtumista ei olisi voitu Keskisarjan mukaan estää, sillä Neuvostoliiton ylivoima ja erityisesti tykistön voima oli niin suuri. Talvisodan viimeiset päivät olivatkin Suomelle todella synkkiä. Rauha tehtiin Suomen kannalta viime hetkellä. Keskisarja kertoo Neuvostoliiton syyksi suostua rauhaan Stalinin epäilykset siitä, että sodan jatkaminen olisi johtanut vääränlaiseen maailmansotaan.
Suomen kannalta panoksena oli Keskisarjan mukaan kansanmurha. Sodan jatkuminen olisi johtanut myöhemmin ilman Suomea tehtyyn rauhaan. Sitä olisi seurannut Suomen miehittäminen ja puhdistukset. Ei ole mitään syytä uskoa, että Stalin olisi kohdellut Suomea hellemmin kuin Baltiaa, Keskisarja toteaa.
Kuka voitti?
Teemu Keskisarjan mielestä talvisodalla ei ollut voittajaa. Suomi ei voittanut, sillä iso osa maata menetettiin. Mutta voittaja ei myöskään ollut Neuvostoliitto. Tavoitteita ei saavutettu ja mitä tuli Leningradin turvallisuuteen, ei sekään parantunut. Päinvastoin, nyt saatiin Leningradin luoteispuolelle pieni, mutta äkäinen vihollinen.
Tuolla pienellä, mutta äkäisellä maalla ei Keskisarjan mukaan ollut muuta vaihtoehtoa talvisodan jälkeen kuin liitto Saksan kanssa. Maa oli jäänyt pirun ja belsebubin väliin, eikä vaihtoehtoja juuri ollut. – Itse olisin tuolloin liittoutunut vaikka avaruuden örkkien kanssa, koska vaihtoehtona olisi ollut Neuvostoliiton miehitys, Keskisarja totesi.
Teksti: Heikki Rahikainen