Syyskuussa MPK ja Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa) yhdisti voimiaan viranomaisten avuksi ja järjesti yhteistyössä ensimmäisen HILLA 2018 koulutus- ja harjoitustapahtuman 15.-16.8.2018 Tikkakoskella. Koulutuksen tarkoituksena oli tuoda Vapepan toimintaa lähemmäksi maanpuolustusjärjestöjä ja hyödyntää MPKn koulutusjärjestelmää koulutuksien järjestelyissä.
Vuosi 2018 on ollut Keski-Suomen Vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa maapuolen (SPRn koordinoima) ja Suomen lentopelastusseuran yhteistoimintavuosi. Vapepan maapuolen vapaaehtoisia on osallistunut aktiivisesti niin Lentopelastuksen tähystäjäkoulutukseen kuin Keski-Suomen Ilmailijoiden palolentojen tehtävänjohtajakoulutukseen sekä varsinaisille tehtäville ja siten tukenut heitä resursseilla silloin kun niitä on eniten tarvittu.
Tälle toiminnalle jatkoa oli myös HILLA 2018 -harjoitus, jossa MPKn molemmat piirit, maa- ja ilmapuolustuspiiri olivat mukana. Etsintäharjoituksia ja niiden koulutuksia tehtiin niin maalla kuin ilmassa. Yhteistoimintaharjoitus toi mukanaan myös poliisin ja pelastuspuolen viranomaiset. Tämä on tärkeä osa harjoittelua, sillä hälytystehtäviä ei harjoitella koskaan liikaa.
Kutsu maanpuolustusjärjestöjen jäsenille Hilla 2019 -toimintaan
Tulevaisuudessa vastaavaa yhteistoimintaa ja koulutusta on tarkoitus järjestetään vuosittain. Seuraavan HILLA -harjoitus on 7.-8.9.2019. Kutsun maanpuolustusjärjestöjen jäseniä, Vapepan jäsenjärjestöjen toimijoina aktiivisesti mukaan yhteistoimintaan.
Maailma muuttuu entistä nopeammalla tahdilla ja siihen on liitetty entistä voimakkaammin myös 3.sektori auttamaan viranomaisia. Viranomaiset kutsuvat Vapevan toimijat apuun, silloin kun heidän omat resurssit ei siihen riitä. Vapaaehtoinen pelastuspalvelu kouluttaa toimijoitaan yhteyskunnan muutoksiin. Tämä tuo uusia mahdollisuuksia toimintaan ja niitä ollaankin laajentamassa uusille toiminta-alueille. Kuitenkin niin, miten jäsenjärjestöjen jäsenten halukkuus ja aktiivisuus antaa sihen mahdollisuuden.
Lisätietoja toiminnasta ja kehitysehdotuksia saa antaa allekirjoittaneelle. Meillä on mahdollisuus toimia yhteistyössä viranomaisten kanssa, siellä missä apua tarvitaan.
Juha Vimpari
Maakuntatoimikunnan puheenjohtaja