Viitasaasen Kolkun kylän järjestämästä kesäretkestä Viipuriin ja Karjalan kannakselle kerrotaan Keski-Suomen Maanpuolustaja -lehdessä 3/2018. Useampi matkaan lähtenyt halusi tutustua isiensä ja äitiensä käymiin paikkoihin sodan aikana. Aihe kiinnosti.
Pohjoisen Keski-Suomen alueelta koottiin jatkosodan alla Jalkaväkirykmentti 50:n I ja III pataljoonat Saarijärven, Konginkankaan, Sumiaisten, Suolahden, Konneveden alueilta sekä II pataljoonan miehet Viitasaaren ja Pihtiputaan kyliltä. Lehtijutussa kerrottiin kolkkulaisten matkan tapahtumista ja vierailupaikoista. Tämä jatko-osa kertoo talvisotaan ja jatkosotaan osallistuneiden kolmen edesmenneen veteraanin Arvi Paanasen, Kauko Paanasen ja Per-Erik Löfgrenin vaiheista jatkosodan aikana.
Arvi Alvar Paanasen vaiheet
Arvi Paanasen lapset Jukka Paananen, Marja-Leena Paananen, Kirsi Säteri ja Erja Kananen olivat hyvin perehtyneet ennen matkaa isänsä jalanjälkiin jatkosodan aikana Kannaksella. Suurella mielenkiinnolla he kuuntelivat Tapio Paappasen kuvauksia talvi- ja jatkosodan taistelupaikoista, joista monet tuntuivat hyvin liittyvän myös isä Arvin sotapolkuun. Arvin sotatiestä Jukka tiesi kertoa seuraavaa:
Veljessarjan toiseksi nuorimpana Arvi Alvar Paananen ilmoittautui varusmiespalvelukseen Jalkaväen Koulutuskeskus 3:ssa Riihimäellä 20.1.1940, jolloin talvisotaa käytiin kiihkeimmillään. Matkaa Riihimäelle tehdessään Arvi sai tiedon, että isoveli Aate oli juuri kaatunut Suvannon taisteluissa kolme päivää aikaisemmin 17.1.1940.
Arvin varusmieskoulutuksen kestettyä kuusi viikkoa, lähetettiin hänen joukko-osastonsa Virolahdelle rintamataisteluihin siirtoa varten. Välirauha 13.3.1940 ehti kuitenkin katkaista siirron ja varusmieskoulutus jatkui. Arvi pääsi aliupseerikoulutukseen Kouvolaan. Varusmiesten asevelvollisuusaikaa jatkettiin samaan aikaan siten, että aliupseerien aiemmin 18 kuukauden koulutusaika muuttui 24 kuukauden mittaiseksi.
Keväällä 1941 perustettiin Virolahdella JR4, jonka joukot koottiin pääosin Varsinais-Suomesta. Tuon joukko-osaston II Pataljoona muodostui pelkästään varusmiehistä ja sen 2. konekiväärikomppanian 3. joukkueen ryhmänjohtajana aloitti korpraali A.Paananen.
Jatkosodan alettua kesäkuussa JR4 siirtyi Kannakselle Imatran ja Enson kautta. Ensimmäinen taistelukosketus vihollisjoukkoihin syntyi juuri Enson tehtailla, jotka olivat jatkosodan alkaessa venäläisten hallinnassa. JR4:n II Pataljoonan varusmiehet saivat ensimmäisen varsinaisen tulikasteensa tykistökeskityksen muodossa Suur-Peron peltoaukeamalla, jonka kautta suomalaisjoukot yrittivät Jatkosodan alkuvaiheissa heti hyökätä suoraan Viipuriin. Hyökkäyksen epäonnistuttua II Pataljoonan etenemissuunta muuttui kohti Porlammia, Summaa ja Kuolemajärveä ja tehtävänä oli katkaista Viipurista itään päin johtava Suomenlahden rantatie, joka tuossa vaiheessa oli neuvostojoukkojen viimeinen auki oleva kulkutie Pietarin/Leningradin suuntaan. Taisteluista huolimatta liikenne kuitenkin jatkui tiellä, kunnes ratkaiseva taistelu II Pataljoonan osalta käytiin Pentikkälän ja Muurilan kylissä. Sen jälkeen seurasi sekava vaihe, perääntyvillä venäläisjoukoilla ei ollut selviä rintamalinjoja ja yhteenottoja syntyi yllättäen edessä ja takana suomalaisten edetessä kohti vanhaa rajalinjaa.
JR4:n II Pataljoona eteni Suomenlahden rantatietä pitkin aina Vammelsuuhun, jonne joukot pysähtyivät syyskuun alussa 1941 pariksi viikoksi. Arvin sotamuisteloissa nuo kaksi viikkoa Vammeljoensuussa olivat koko sota-ajan hienoimmat ja huolettomimmat. Arvin joukkue sai majapaikakseen kaksikerroksisen rantahuvilan, jonka kellarista löytyi perunoita ja juureksia sekä kaapeista jauhoja – seuraavat pari viikkoa syötiin herroiksi Vammeljoesta pyydettyä kalaa perunoiden ja ohukaisten kera. Talosta löytyi jopa flyygeli, jota yksi joukkueen ryhmänjohtajista soitteli iltojen tummetessa.
Syyskuun lopussa JR4 sai käskyn kaivautua asemiin vanhan rajan tuntumaan Valkeasaaren Kuokkalan kylässä. II Pataljoonalle määrättiin asemavastuualueeksi heti ensimmäinen kilometri Suomenlahdelta alkaen. Asemia ei kuitenkaan ehditty perustaa, koska lokakuun alussa koko JR4 sai käskyn marssia Perkjärven rautatieasemalle ja siirtyä Suojoelle vahvistamaan Itä-Karjalan joukkojen hyökkäystä Maaselän kannakselle.
JR4:n hyökkäystaistelut etenivät Itä-Karjalassa reittiä Porajärvi, Paatene, Karjalan Maaselkä, Karhumäen seutu, jossa Arvi haavoittui Suurlahdessa 31.12.1941. Kesäkuussa 1942 JR50 siirrettiin Kuuttilahteen, josta taistelut jatkuivat Kortesjärven kautta Shemenskiin, Sammatukseen ja Nurmoilaan. Arvi haavoittui uudestaan puna-armeijan suurhyökkäyksessä Puskuselän taistelussa Varloin kylässä. Sotasairaalasta takaisin Luotojärvelle puolustusasemiin. Arvi kotiutui Kiteeltä 15.11.1944.
Kauko Robet Paananen
Kauko Paanasen lapset Marketta Hyyrynen ja Alli Paananen läksivät niin ikään hyvin valmistautuneina retkelle. Allilla oli erityisenä tukenaan Kaukon sodanaikainen kirjeen-vaihto kotijoukkojensa kanssa, joka on säilynyt täydellisenä tähän päivään saakka.
Kauko Robert Paananen suoritti varusmiespalveluksensa Kouvolassa 1937-38 ja koulutuksesta kotiutuessaan hän oli aliupseerikoulun käynyt alikersantti. Kaukon osalta sota alkoi 9.10.1939, jolloin pääosin Viitasaaren miehistä koottiin Talvisodan rintamalle lähetettäväksi JR29:n I Pataljoona (JR29 muutettiin pian perustamisen jälkeen JR20:ksi). Pataljoonan matkareitti Talvisodan rintamalle kulki junalla Suolahden, Jyväskylän, Pieksämäen, Savonlinnan, Elisenvaaran ja Hiitolan asemien kautta Karjalan kannakselle Sakkolaan, jossa I Pataljoona oli puolustustaisteluasemissa Mannerheim-linjalla Suvannon pohjoisrannalla koko Talvisodan ajan. Pataljoonan noin 16 kilometriä leveä lohko oli Sakkolan kirkonkylästä länteen Sipilänmäen ja Haitermaan välisellä alueella.
Noilta ajoilta Kauko kirjoitti kotiinsa Viitasaarelle mm. seuraavaa: ”Täällä Karjalassa olen katsonut taloja, joissa on uudet sementtitiilinavetat. Samaten asuinrakennukset, jotka oli järestään joko punaseksi maalattu valkeine nurkka ja ikkunalautoineen tai valkoiseksi kokonaan maalattuna. Sisältä ne oli paneloitu niin ilmavina ja valoisina ja joka ikisessä talossa oli puutarha ja omenapuita. Karjalassa on pitäny elää maanviljelyksellä, siellä ei ollu myödä metsää, jota ei siellä kasva niin kuin Keski-Suomessa”.
Jatkosotaan Kauko sai kutsun 19.6.1941, jolloin Viitasaarella perustettiin sotaan lähtemään JR50 II Pataljoona. Alikersantti Paananen sai ryhmän johdettavakseen ja sodan aikana hän toimi myös varajoukkueenjohtajana aivan samoin kuin talvisodassakin.
JR50 siirrettiin Laatokan pohjoispuolelle, jossa sen hyökkäystaistelut etenivät Hyrsylän, Ignoilan, Suvilahden, Jessoilan ja Säämäjärven kautta Prääsään, jossa Kauko haavoittui 11.9.1941. Sotilassairaalasta päästyään Kauko palasi JR50:n asemasotapaikalle Syvärin eteläpuolelle Vadrus- ja Kimjärvien alueelle Homorovitsiin. JR50:n joukot olivat silloin vanhan rajan takana jo noin 150 km:n päässä.Asemasota loppui Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alettua ja JR50 irroitettiin 19.6.1944 Syväriltä ja siirrettiin Luumäen asemalle, josta joukot jatkoivat marssien kohti Tali-Ihantalan taisteluja. JR50 osallistui Tali-Ihantalan taisteluihin Kärstilänjärvellä, jossa vihollinen aloitti 28.6.1944 tulivalmistelun jälkeen hyökkäyksen järven yli veneillä ja lautoilla JR50:n asemiin. Koko päivän kestäneissä taisteluissa II Pataljoona piti asemansa.
JR50:n kokonaistappiot tässä yhdessä taistelussa olivat 497 miestä. Taistelun jälkeen II Pataljoona vedettiin runsaiden tappioiden takia lepoon Jyrkilään. 29.6.1944 II Pataljoona asettui puolustukseen Ylähovin maastoon.
Heinä-elokuussa 1944 JR50 oli rintamavastuussa Juustilassa rauhan tuloon saakka. Kaukon sota jatkui vielä Lapissa, kun JR50 määrättiin karkottamaan saksalaisjoukkoja syksyllä 1944. Kauko kotiutui Lapin sodasta 27.11.1944.
Per-Erik Löfgren
Kolkkulaisten kesäretkellä oli mukana myös jyväskyläläinen ulkojäsen Kari Löfgren poikansa Askon kanssa. Lehden lukijat muistanevat Karin Keski-Suomen Reserviupseeripiirin toiminnanjohtajana vuosina 2006 – 2013. Sotien jälkeen syntyneillä suurilla ikäluokilla vaikuttaa olevan loppumatonta kiinnostusta vanhempiensa sodan aikaisiin puuhiin. Kiinnostuksen syynä lienee nuorena isien ja heidän sotakavereidensa kuullut puheet ja kirjoitukset esim. Kansa Taisteli lehdissä ja nyttemmin internetissä.
Syksyllä 2008 tilasin Kansallisarkiston tietopalveluyksiköstä isääni Per-Erik Löfgreniä koskevat sotaväen asiakirjat. Saapunut tukeva kirje sisälsi kantakortin, upseerin päällystökortin, terveystiedot ja sodan ajan esimiehen arvostelun alaisestaan. Siitä alkoi isän sotatien selvittely asiakirjoista ja kartoista. Internetissä löytyvät sotapäiväkirjat ovat erinomainen tietolähde selvittelytyössä.
Tampereella 30.12.1916 syntynyt isäni Per-Erik asui äitinsä ja veljiensä kanssa Jyväskylässä 1920 luvun puolivälistä lähtien. Nuori mies varttui joutuen kutsuntoihin Jyväskylän suojeluskuntapiirissä syksyllä 1936. Asevelvollisuusaika alkoi 3.9.1938 KTR3:n riveissä. Kenttätykistörykmentti koulutti alokkaasta tykkimiehestä josta tuli aikanaan jaosupseeri.
Varusmiehen Reserviupseerikurssi nro 43 alkoi Haminassa syyskuun 1. päivänä, mutta Talvisota siirsi upseerikoulun Niinisaloon sodan alussa. Kurssi päättyi 21.12.1939 jolloin seurasi siirto tuoreena vänrikkinä Huoltokoulutuskeskukseen reservin aliupseerikurssin kouluttajaksi 26.6.1940 saakka. Välirauhan aikana poikamies vänrikki sijoitettiin KTR 21:een 28.6.- 26.7.40 väliseksi ajaksi tuntemattomaan tehtävään.
Jatkosodan pilvet peittivät jälleen kannaksen taivaan kesäkuussa -41. P-E Löfgren sai käskyn saapua Rantasalmella olevaan perustamiskeskukseen jossa perustettiin hänen joukko-osasto 18- 24.6.-41. Tuo joukko-osasto oli 11. Liikennekomppania, 11. Liik.K., ajan lyhenteellä ilmaistuna. Liikennekomppania siirtyi nopeasti hyökkäävän joukon jäljessä Sulkavan ja Vuoriniemen kautta rajan tuntumaan Simpeleeseen jossa se viipyi noin kaksi viikkoa. Hyökkäyksen etenemisen jäljessä 11. Liik. K:n sotatie suuntautui Ilmeen, Hiitolan ja Kirvun reittiä Sairalaan jossa jälleen pysähdys 4.9.-41 saakka. Sairalasta 11. Liikennekomppania työntyi Vuosalmella Vuoksen yli pioneerien rakentamaa siltaa pitkin. Äyräpään kirkon sivuitse saavutettiin Pölläkkälä missä liikennekomppania pysyi lähes koko syyskuun -41 ajan. Pölläkkälän pysähdyksen jälkeen tavoitteena oli Kyyrölän kukkopillikylä. Kyyrölästä käsin liikennekomppania hoiti tehtäväänsä hyökkäävän joukon tukena Perkjärven ja Kivennavan tasalle 10.10.1941 saakka. Joukkomme olivat tuolloin saavuttaneet taisteluissaan tavoitteeksi asetetun ”vanhan rajan” tasan ja tilanne rauhoitettiin. 11. Liikennekomppanian osalta se merkitsi pitkää siirtymistä Itä-Karjalaan Laatokan yläpuolelle Suojärvelle Moiseinvaaran kainaloon. Siitä alkaa sitten jo toinen juttu! Per-Erik kotiutettiin sotatieltään 24.11.1944.
Eversti evp Keijo Suomisen Sotakorkeakoulun diplomityöstä voidaan lukea että yksi AKE:n huoltopäällikön tärkeimmistä tehtävistä oli kuljetusten suunnittelu, turvaaminen ja kuljetusyksiköiden valvonta. Liikenteen valvontaa varten armeijakunnalla oli käytössään liikennekomppania, johon kuului kolme joukkuetta. Jatkosodan kokoonpanossa liikennekomppania käsitti toimitusjoukkueen, 6 liikennepartiota, tienkorjausjoukkueen ja kaasusuojelujoukkueen. Samoja tehtäviä varten divisioonan esikuntakomppaniassa oli liikennejoukkue ja prikaatissa liikenneryhmä. Kaiken tavoitteena on hyökkäävän joukon huollon turvaaminen.
Nyt 77 vuotta myöhemmin tarkasteltuna ovat Arvin ja Per-Erikin sotatiet kulkeneet lähes samoja reittejä ”kesäsodan” alkutaipaleet Karjalan kannaksella ja jatkuivat Itä-Karjalaan siirtymisen jälkeen Äänisen yläpuolella ja Maaselän kannaksella. Kauko Paanasen sotatie Jatkosodassa kulki vuosina 1941-1944 aina Syvärille asti, mutta hän joutui kokemaan Tali – Ihantalan taisteluiden rankat päivät kesä-heinäkuussa 1944. Suuri kunnioituksemme isien töille noina vuosina!
Matkalaisten mietteinä kotikonnuilla olemme kuulleet vain kiittäviä kommentteja sotahistorian oppaan Tapio Paappasen esitelmistä ja vastuullisesta matkanjärjestäjästä Viitasaaren Tilausliikenteestä. Sopuisaan matkaseurueeseen mahtuvat nuoret ja eläkkeellä olevat.
Kolkun kylän tarinapalstalta lisää
Jukka Paananen, Viitasaari
Kari Löfgren, Palokka