Tämän syksyn Kuokkalan kartanon sotahistoriasarjan ensimmäinen esitelmä oli kartanolla lauantaina 20.9. upean syyssään ja kesälämmön helliessä Keski-Suomea. Kolmen esitelmän sarjan hoitavat syksyn aikana Martti ja Mikko Porvali. Lauantaina 25.10. kuullaan keski- suomalaisesta vakoilusta ja 29.11. Suomen vaakunan synnystä ja muutakin heraldiikasta. Molemmat tilaisuudet alkavat klo 15.00 ja niihin tarvitaan ennakkoilmoittautuminen esitelmätilan vuoksi.
Lauantain esitelmän piti poliisimies, juristi, tutkija, kirjailija ja Erillispataljoona 4:n perinne- yhdistyksen puheenjohtaja Mikko Porvali, kuten hän itsensä esitteli salintäyteiselle yleisölle. Monitaitoinen Mikko aloitti räväkästi soittamalla flyygelillä marssi- ja sotilasmusiikin kappaleita mm. Venäjän valkoisen armeijan kunniamarssin. Mikko Porvalin isoisä Antti Porvali toimi jatkosodan aikana tiedusteluorganisaatiossa partiomiehenä ja kouluttajana. Isoisän hahmon ympärillä oleva historia on synnyttänyt pojanpoika Mikon kirjoittamina kirjoja joita on saatavilla kartanolla.
Esitelmän alkuun annettiin kuulujoille yleiskuva kesän -44 sotatilanteesta Karjalan kannaksen menetyksenä ja Maaselän kannaksen ahdinkona. Presidentti Rytin jälkeen Mannerheimilla oli tavoitteena ehdottoman antautumisen sijaan sovintorauha jonka saavuttamista edisti kenraali Raappanen menestys Ilomantsin suunnalla ja Euroopan sodan painopisteen muuttuminen Saksan suuntaan. Venäläisten joukkojensiirtojen johdosta paine Suomen rintamilla helpottui.
Elokuussa -44 sai Mannerheimristin ritari numero 50 kapteeni Ilmari Honkanen johtaakseen tuhoamistehtävän Petroskoin kaupungin ratapihalle. Onnistunut tuhotyö olisi helpottanut merkittävästi Ilomantsin taistelujen painetta venäläisten sotatarvikehuollon vaikeutumisena. Saatu tehtävä koettiin uhkarohkeaksi vaikka Petroskoin ent. Äänislinnan ympäristö oli komennuskunnan miehille perin tuttua. Viidenkymmenen miehen kokoinen partio päätettiin viedä kohdealueelle lento-osasto Jaurin lennoilla 11-13.8.44. Ensimmäinen osa 35 miestä pääsivät Säämäjärvelle onnistuneesti, mutta toista osastoa kuljettanut ”poku” Salon ohjaama kone tuhoutui suolle ennen määränpäätä lähes venäläisten ”syliin”. Partion miehistä kaksi kaatui, osa jäi sotavangeiksi, pääosa suuntasi länteen kotia kohti jonne päädyttiin vaiheikkaan noutolennon jälkeen Lisma järveltä ”moottorivikaisella” lentokoneella. Laskeutuminen pimeässä Rissalan Juurusveteen oli kuulemma ”pomppuinen”.
Liian pieneksi jäänyt tuhoajapartio joutui muuttamaan Petroskoin ratapihan tuhoamisen radan katkaisun tihutöiksi. Partio katkoikin Suojärvi-Petroskoin välistä rataa monissa paikoissa ajastetuilla panoksilla. Kun partio oli saanut syyskuun alkupäivinä päämajan radioviestin ”älkää tehkö mitään” oli partiomiesten kummastus suuri. Rauhantunnusteluissa oli edistytty ja 5.9.1944 klo 10 saapunut sanoma kertoi ”vihollisuudet lopetettu vihollisen kanssa”. Partio määrättiin tulemaan kotiin omin päin koska noutolentoa ei niissä olosuhteissa enää voitu järjestää. Partion varapäällikkö Antti Porvali johti miehet kotiin vaiheikkaan matkan jälkeen.
Kapteeni Honkasen oli saanut vaiherikkaan matkan aikana jalkaansa ruusun joka oli viedä hänen henkensä. Honkanen oli aika ajoin tajuttomuuden rajoilla kahdeksan miehensä kannettavana. Heidät noudettiin lento-osasto Jaurin toimesta lentokuljetuksella lentokiellosta huolimatta sotatoimien päättymisen jälkeen 5. syyskuuta.
Päätyttyään kirvoitti värikäs esitelmä vilkkaan keskustelun joka jatkui kartanon näyttelytiloissa nautitun kahvin ajan. Tyytyväinen kuulijakunta päätti olla paikalla taas kuukauden kuluttua kuulemassa tosiasioita keskisuomalaisesta vakoojatilanteesta sodan aikana.
Verkkotoimittaja